torstai 7. marraskuuta 2013

Ohuet lohifileet nopeasti & kasvis-pastalisuke

Lohifileet kasvislisukkeella

Sain idean tähän dinneriin Safkaa-blogin Youtube-videosta Essu hihassa. On muuten erinomainen tapa tehdä lohifileet: kapeina ja nopeasti. En kuitenkaan lähtenyt testaamaan annosta, vaikka hyvältä se näyttikin. Lisukkeeksi lohelle tein kananmunan sekä kasvis-täysjyväpastaa (lounaalta).

Lohta & kasvis-pastalisuke  

1 cm paksuisia lohifileitä
tilliä
rypsiöljyä
suolaa

(Kalafileille hieman tuoretta tilliä). Laita kuumaan paistinpannuun reilu loraus öljyä. Aseta 1 cm:n paksuisiksi leikatut lohifileet pannulle kyljelleen ja mausta suolalla. Anna paistua paikallaan (kääntelemättä & liikuttamatta) kunnes hieman yli puolet fileestä on kypsää reunasta katsottuna. Käännä ja anna olla vielä ihan hetki toisin päin. 


Kasvis-pastalisuke

täysjyväpastaa
parsakaalia
kesäkurpitsaa
punaista paprikaa
öljyä
suolaa
mustapippuria
kermaa

Perusarkiruokaa lounaalta: paistinpannulla yhdistettynä valmista parsakaalia, kesäkurpitsaa ja punaista paprikaa. Maustetaan hyvin suolalla, pippurilla ja kermalla. Yhdistetään ohjeen mukaisesti keitettyyn täysjyväpastaan. Illalliselle vielä siis pannun kautta (siitä paistopinta pastassa)

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Herkullisen näköinen annos;lohi on niin hyvää:-)

Hiidenuhma kirjoitti...

Ihanan näköistä lohta. Kala on kyllä mainiota pikaruokaa :)

Ruut kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä, ja varmasti maistuikin :) Täälläkin kokkailtiin tänään lohta, tosin ilman pastaa!

lav-eat.blogspot.fi

Bettina's Food Dreams kirjoitti...

Hei! Törmäsin sattumalta sivuusi ja ihastuin terveellisiin resepteihisi. Liityin siis lukijaksesi. Blogissani olisi myös haaste sinulle, jos vain kiinnostaa :)

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Kiitos kommenteista ;) Noin kapeina fileinä on juurikin pikaruokaa kuten tuossa Hiidenuhma jo mainitsikin - taidan tehdä huomenna lapsille ja itselleni sellaista pikaruokaa taas.

udiazaborowski kirjoitti...

Slots & Casino - CasinoBonuses
Slots 양방배팅 & Casino's top list 파라오 슬롯 of casino bonus offers 바카라게임사이트 & list of casino games to try out. Play slots for free 해외배당 or for 슈어 벳 주소 real money!